Julkkisjuoruja

Amerikka elää julkkiksista. People, Us Weekly, In Touch lienevät johtavat julkkisjuorulehdet. Netissä hoviaan pitää tietysti kaappeja tuulettava Perez Hilton, v-mäinen What Would Tyler Durden Do? ja vielä v-mäisempi The Superficial (alaotsikko: Because You’re Ugly).

No, ei sitä aina lehtiä tarvita julkkisten kuulumisia kertomaan. Piti tässä kertoa että päivänä muutamana Pikkukarhu illallisti italialaisessa ravintolassa nimeltä Kuleto’s. Ravitsemusliike sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, Union Squarella. (Joka on vain muutaman askeleen päässä kotipesästä.)

Siinä miekkakalaa maistellessaan pikkukarhu teki kaupungin ensimmäisen julkkisspottauksensa. Hieman elähtäneen näköinen Vince Neil kasariryhmästä Mötley Crüe jonotti kiltisti vuoroaan hovimestarin helmoissa. Touvissa oli tietysti nk. entourage (pieni kylläkin, vain Playboy-vaimo Lia ja pari muuta heppua – Pariskunnan muuten vihki MC Hammer pari vuotta sitten!). Siinä Vince sitten venaili pöytää kelsiturkissaan. Sori Vince, ei erityiskohtelua.

Samassa putkahti mieleen mukava muisto bändin Turun keikalta edelliskesänä. Kun muut marssitettiin narikkaan, pikkukarhu pääsi ketjuineen ja vöineen turvatarkastuksesta ilman takavarikkoa. Eli jos on kiltti (tai siis: näyttää kiltiltä), saa pitää rojunsa.

Olisiko pitänyt kertoa tämä Vincelle? Tiedättehän, kun julkkikselle pitää aina sanoa jotakin. “Hei Vince, kurjaa kun tapoit Razzlen sillon kasineljä, mut tosi kiva että sain tuoda kamani teidän konserttiin.”

No. Ei.

Karhunpoika sairastaa

Ihme, että näilläkin tassuilla taotaan näppäimistöä. Länsi-Suomessakin riehunut vatsatauti kaatoi pikkukarhun pesäänsä vuorokaudeksi. Taisi tarttua Skypen kautta, ovela virus. Vai olisiko sitä liikkeellä myös täällä päin?

Tiedättehän Arto Mellerin runon Elävien kirjoissa? “Moni jää ovelle, moni jää oven väliin,
moni jää avaimenreiästä katsomaan.”

Pikkukarhun on parempi katsella Bernal Heightsin uudenvuoden juhlia avaimenreiästä. Ollaanhan sitä kuitenkin elävien kirjoissa.

Yhteydet pelaa

Pohjolasta saapui paketti, joka sai Pikkukarhun miettimään kotiväkeä. Turhaan ikävöitte. Vastahan pääsitte eroon! Onneksi on Skype, tuo mainio ilmainen internetpuhelin. Ja nettikamera. Sillä on hyvä tavata perhettä ja ystäviä. Ja näytellä alennusmyyntien saaliita puolin ja toisin.

Skypettäminen on hauskaa.

Tänään pikkukarhu paketoi tuliaisia, niiden mukana videodokumentti spektaakkelimaisesta jalkapallopelistä. Pitihän se ikuistaa. Dokumentin alkupuoli on täynnä oheistoimintaa: kansallislaulu, puoliaikaohjelma, yleistä juontamista. Keskivaiheilla pikkukarhu havahtuu: “Ai niin, olihan täällä pelikin”. Pari hidastusta maalilinjan yli hivuttautuvasta pallontuojasta. Touchdown!

Siskokarhu, tuo maanmainio Spaz itse, saa luvan tulla katsomaan Superbowlia paikan päälle. Sporttibaareissa on jättiruudut ja olut virtaa kuin viini. Yhteydet pelaavat Atlantin yli myös lentäen, muistattehan.

Itse virtuoosi

Mukavuudenhaluinen amerikkalainen on päättänyt tehdä arjestaan mahdollisimman sujuvaa. Siviilissä kuljetaan rytkyissä, jotka rennoimmilta tuntuvat. Kun ostetaan auto, siinä on tietysti automaattivaihteet. Autolla haetaan ruoka luukulta.

Ymmärrettävää sinänsä, kun muutoin on puolustettavana maailman vapaus ja eliminoitavana kaikensorttinen pahuus.

Tämä järjestely sopii tietysti näppärälle eurokarhulle. Neron maineen saa nimittäin varsin vähällä. Neljän kielen, vaihteiden vaihtamisen ja luistelun jalot taidot saavat keskivertojenkin hihkumaan ihastuksesta.

 Luistelukentällä pikkukarhua pyydettiin toistamiseen näyttämään ”se hieno piruetti”. Ala-asteella opittu alkeiskoukero sekä horjuva takaperin luistelu kirvoittivat kysymyksiä mahdollisesta kilpaurasta luistimilla. Niin, olikos se koulujenvälisten kisojen sukkulaviestin toinen sija vai mitenkäs, pikkukarhu muisteli mielessään.

Eikä se vaihteiden vaihtaminenkaan aina niin helppoa ole, mutta tarviikos sitä näille mainostaa.

  

Merikaupungin myrsky

San Andreasin mannerlaatan reunalla sijaitseva San Francisco on odottanut uutta suurta maanjäristystä vuoden 1989 järistyksestä lähtien. Kuten USA Today:n artikkelissa todetaan: tuho tulee San Franciscoon, kysymys on vain siitä koska.

Kaupunkihan paloi lähes maan tasalle sata vuotta sitten vuoden 1906 maanjäristyksessä, jota pidetään edelleen eräänä Yhdysvaltojen suurimmista luonnon katastrofeista. 7.8 richterin järistys saisi aikaan enemmän tuhoa nykypäivänä, kun asukasluku San Francisconlahden alueella on liki 7 miljoonaa.

Nyt tietysti järistyksiin on osattu varautua. “The Big One”, joksi torkkuvaa petoa nimitetään, tulee seuraavan 25 vuoden kuluessa.

Sillä välin pienemmät järistykset pitävät kansaa varpaillaan. Pikkukarhu koki ensimmäisenä tässä eräänä iltana. 20 kilometrin päässä tapahtunut järistely oli ‘vain’ 3.7 richteriä.

Tapaninpäivän rankkasade ja tuuli ei tunnu oikein missään.

Sekalaista seurakuntaa

Joulua juhlitaan Amerikassa 25.12. joulupäivänä. Se ei ole Kiitospäivän tapainen perhejuhla, sillä harvalla on varaa matkustaa kotikonnuilleen kahdesti kuukauden sisällä. Niinpä joulua (tai loma-aikaa, kuten on sopivampi sanoa) vietetään usein ystävien seurassa.

Pikkukarhu vietti joulua yhdessä San Franciscon monista viktoriaanisista taloista. Koolla oli sekalainen seurakunta: talon emäntä ja isäntä, aitoamerikkalaisia. Bulgarialainen tilintarkastaja. Alaskalainen opettajapariskunta. Irlantilainen arkkitehti. Ehkäpä maailman nuorin ja äänekkäin psykoterapeutti. Juutalainen tv-tyttö (Al Goren uuden kanavan leivissä – Al tykkää kuulemma ottaa brenkkua kavereiden kanssa). Filmialalla työskentelevä varttuneempi naispari. Suomalainen pikkukarhu.

Yltäkylläiseen joulupöytään katettiin ankkaa, kinkkua, bataattimuusia, salaatteja, lisukkeita, Kalifornian Napa Valleyn viinejä ja kyytipojaksi suomalaista Talvisota-snapsia. Jälkiruoaksi pöytään ilmestyi kaksi erilaista suklaakakkua, banaani-kinuskipiirakkaa, jamaikalaista rommikakkua ja päärynä-karpalosuttua.

Pikkukarhu taputti pulleaa mahaansa ja oli hyvin tyytyväinen. Sitten hän kieri mäkeä alas kotiin asti ja mietti, että talviunet ei olisi ollenkaan huonompi vaihtoehto.

Uskollinen vuodesta 2006

San Franciscon 49ers on saanut nimensä vuoden 1849 kultakuumeen mukaan. Alkuperäiset neljäysärit olivat siis kullankaivajia. Ja kultaahan vuolevat myös törmäilevät isot miehet nurmikolla.

Pikkukarhu sai kokea, mitä on olla 49ers Faithful, joksi uskollisia faneja kutsutaan. Pelipipoon sonnustautununeena kurssi kohti Monster Park -stadionia ja elämys on valmis. Bussimatka itsessään oli viihdyttävä ja joulutunnelmaa kohottava: tonttulakkeja, 49ers -asusteita ja jouluntoivotuksia puolin ja toisin.

Stadionilla siviiliasuiset olivat vähemmistössä: KAIKKI, aivan kaikki, oli pukenut ylleen kullankaivajien pukineita. Niin sitä pitää.

Mitäs siitä että playoffit jäivät tältä vuodelta väliin jouluaaton häviön johdosta. Hauskaa oli.

Ja pelissähän keskitytään olennaiseen, eli hot dogeihin, kisakaljaan ja muuhun ostettavaan.

Oli siellä myös pari mahtavaa taklausta. Mitäs touchdowneista kun voi nähdä isojen poikien pikajuoksua ja painia samassa paketissa?

Kausi on ohi, mutta taistelu jatkuu ensi vuonna. Semper fi.

Seuraavaksi pikkukarhu vaihtaa lajia ja penkkiurheilee San Jose Sharksin kanssa. Pieni pehmoinen Hello Kitty pinkissä takissaan asuu San Josessa ja on kova hokifani. Hänestä pikkukarhu saa söpöä seuraa. Hello Kitty kertoi nimittäin tohkeissaan ja luottamuksella, miten hänen veljensä myi kerran Ville Niemiselle farkut. Voi sinua, Hello Kitty.

Jossa Pikkukarhu koristelee kuusen

Joulukuuseen voi laittaa kaikenlaista. Kierrätyshenkisten äiti- ja isäkarhun kuusi on puettu nallepentujen taidetuotoksiin. Keskikasarilta kotoisin olevat vessapaperitontut ja villaenkelit edustavat kestävän kehityksen jouluiloa.

Varsin kierrätyskelpoinen on myös jouluklassikko Gremlins. Pikkukarhu palasi omiin askarteluaikoihinsa käväistessään taas Piilaaksossa. Illan elokuva, Gremlins, sai joulun joutumaan. Leffassa pahaa-aavistamattoman perheen kuusessa lymyilevä pahis-Mogwai ponkaisi puusta perheen äidin kimppuun. Mahtaako kukaan muistaakaan tuon kodin hengettären uljasta puolustautumista? Äiti survoi tehosekoittimeen yhden riitapukarin, toisen hän säteilytti mikrossa. Kolmas sai perinteisesti puukosta.

Kuusenkoriste-Gremlin ei vain sopisi Pikkukarhun patrioottisen kuusen teemaan. Koti-Suomen väreihin verhottu havupuu sisältää jo yhden eksoottisen mausteen. San Franciscon kuuluisa kulkuneuvo, Cable Car, pääsi kuusen oksille pienoismallina. Aikuisaskarteluna valmistunut latvatähti on tietysti sinivalkoinen. Paha Gremlin pysyköön poissa tästä kuusesta.

 

Tunteita ja tuoksuja

Pikkukarhusta on mukavaa liottaa turkkiaan kotipesänsä 1916-vuoden kylpyammeessa.

Kaupungin parhaalta tuoksuvin karhu on nähty harhailemassa kylpytuoteliike LUSH:in laitamilla. Osuvasti nimetty tuote, kylpypommi, tekee takuuvarmasti reiän rahapussiin (hinta: sellaiset neljä euroa per ryvetys) ja räjäyttää tajunnan kuin kunnon tuoksuhuume ainakin.

Kylpyammeen lisäksi vuodelta 1916 on peräisin aina niin näppärin kokolattiamatoin verhotut portaat ja rappukäytävät. Haju on peräisin samalta vuodelta. Tuoksuntorjujaksi pikkukarhulla on tapana nostaa oma hunajatassu kirsulle ulos- ja sisäänmennessä.

Tänään pikkukarhun hengityssuojain-käpälä tuoksuu toffeelta ja suklaalta, mutta ei saa haukata! Myöskään kunnon hörppäys kylpyvedestä ei ehkä olisi ollut maultaan Tähtitaala-kuppilan keitosten veroista. Piparkakku-maitokahvi tuo joulun tuoksusta myös tuntoon.

Mountain View:n Martha Stewart

Suomessa sodanjälkeisen ajan kirjatuotantoon kuului valtaisa määrä erilaisia opaskirjoja perheenäideille. Emännän tehtävä oli tarjota niin hengen- kuin ruumiinravintoa jälleenrakentamisen pyörteissä pakertaville perheille. Tunnetustihan luonto ajaa naisen lieden ääreen kuin tikanpojan puuhun.

Milloin emäntä-wannabitä varoitetaan uhraamasta tulevaa onnea “nautintojen Moolokille” (esiaviollisen antautumisen muodossa), milloin taas opas kertoo, montako viherkasvia on olohuoneeseen sovelias määrä. Tarkat säännöt vapauttavat naisen vielä paremmin toteuttamaan luontaista kutsuaan perheen palvelijana.

San Franciscon arvot osoittavat heteroydinperheen ideaalin huteroksi. Silti kodinhengettäryys ja lieden lämpö ovat kovassa huudossa varsinkin joulun aikaan. Tunnetuin tuotteistaja on tietysti Martha Stewart, jonka koti-imperiumi alkoi tv-showsta ja jatkuu sateenkaaren tuolle puolen. Kodinhengetär Martha on nimittäin tarkemmalla tarkastelulla campin kuningatar par excellence.

Pikkukarhu ainakin näkee jotakin varsin queeria Martha -t-paidassa, jonka taakse on painettu ohjeet t-paidan täydelliseen laskostamiseen. T-paita, joka opettaa, miten laskostetaan t-paita! Entäs sitten täydelliset Martha Stewart -häät, joista vieras palaa kotiin mukanaan omalla nimellä varustettu, suklaapähkinöillä täytetty hääkarkkipussi? Nuts, indeed.

Ironiaa oli ilmassa myös kun Pikkukarhu piipahti Piilaaksossa tapaamassa rakasta ystäväänsä, Mountain View:n Martha Stewartia. Mountain View:n Martha rakastaa virkkaamista, leipomista ja askartelua. Ohjelmassa oli joululeipojaiset tyttöjen kesken viisikymmenluvun emäntäoppaan ohjeilla. Martha tietää, että hänen tyttöystävänsä pitää myös piparista, joten leipomiseen oli varattu kolminkertainen annos pikkuleipätaikinaa ja kaksinkertainen annos piparkakkutaikinaa. Muotit olivat miniatyyrikokoisia ja jouluaiheisia, tietysti. Kuka nyt jättipipareita popsisi?

Useita tunteja myöhemmin Pikkukarhu matkasi takaisin kaupunkiin kainalossaan kaksi isoa pussia pikkuleipiä, uunituore ja vastapoltettu Sarah MacLachlanin joulu-cd, uusia joulukoristeita sekä usko siihen, että feministinen maailmanvallankumous elää ja voi hyvin kauniisti laskostettuna, itse leivottuna ja ironialla maustettuna.