Huomenna se tulee.
Superbowlin suosio ei perustu jalon urheilulajin ylvääseen ylösnousuun. Jaardeja nyt voi mittailla koska tahansa. Mutta kuinka usein tulee mahdollisuus röhnöttää sohvalla, juoda kaljaa ja SYÖDÄ samaan aikaan kollektiivisesti kansakuntana?
Jostain syystä Suberbowl-sunnuntain koittaessa amerikkalaisille tulee hirvittävän kova NÄLKÄ. Ruokaa on saatava edes kerran vuodessa. Ja paljon. Ja sortteja.
Pikkukarhu suree sitä, ettei hän voi viettää huomista juhlapäivää kotimaassa juoden Budweiseria Alkuperäisen Asvalttisoturin kanssa. Tällä todellisella transnationaalilla on tapana jättää lukuisilla Amerikan reissuillaan juppikaupat kuten Trader Joe’s sikseen ja suunnata reilusti Safeway’hin. Siellä Chuck ja Cindy ostavat huolella apetta huomiseksi. Niin myös Pikkukarhu. Huomisen ruokalistalla on Seitsemän kerroksen dippiä, nachoja, sipsejä, suklaata, hot dogeja ja palan painikkeeksi kaljaa. Nämä ovat vain Pikkukarhun viemiset nyyttikesteihin.
Kun Safewayn ovi kolahti selän takana, astui kehiin kyytiä tarjoava Pappa.
(Jollain hassulla tavalla Pikkukarhu pitää vanhoista ihmisistä. Erityisesti jouluna pitäisi kaikissa huusholleissa olla lasten lisäksi vanhuksia. Lapset tuovat jouluilon, vanhukset joulurauhan. Ja molemmat menevät ajoissa nukkumaan.)
Pappa lupasi viedä 7 taalalla kotiovelle. Ei tarvitse tilata tavallista taksia. Taskurahojen toivossa suhaileva Pappa köpötteli keppeineen tottuneesti invapaikalla odottelevalle autolleen ja pian jo rullattiinkin kohti Casa Pikkukarhua. Ainoa vaan, että oikeassa elämässä Papalla ei olisi ollut mitään asiaa liikenteeseen. Invakortti ilmeisesti tarjoaa hyvän kyytikytiksen lisäksi muitakin etuja, kuten oikeuden ajaa kuurona, sokeana ja pölvästinä.
Mutta ei se mitään, kotiin päästiin ja Pappakin aikoi katsoa Superbowlin huomenna, kirkonmenojen jälkeen. Hallelujah!
