Mummia Napaan

Kalifornian viinialueet Napa ja Sonoma sijaitsevat San Franciscon pohjoispuolella sisämaassa. Ainutlaatuinen ilmasto ja maaperä tekevät alueesta ihanteellisen viininviljelyyn. Liittyy kuulemma jotenkin korkean päivälämpötilan ja vuorten takaa puhaltavien viileiden Tyynenmeren tuulten luomaan kontrastiin. Rypäleet tykkää vaihtelusta.

Pikkukarhu tykkää viineistä. Siis viinilaaksoon.

Napa on varsin hämmentävä sekoitus amerikkalaista yritteliäisyyttä ja eurooppalaista viiniperinnettä. Erikoinen hybridi: tilojen nimissä näkyy eurooppalaiset juuret (Dutch Henry, Cuvaison, St Supéry), ja tietotaito on vanhasta maailmasta peräisin. Samalla alue on niin periamerikkalainen että kirsussa kihelmöi. Suurtilojen pihamaalla syödään kanankoipia ämpäristä perheporukalla ja kulautetaan shärdönneetä napaan. Hupaisaa, mutta täysin rentoa ja asianmukaista. Eli viihtyisää.

Ensimmäinen pysäkki, St. Supéry, oli kaunis viinitila, mutta sitä oikeaa ei löytynyt. Eräs mukava greipintuoksuinen Sauvignon Blanc kylläkin, mutta ei 20 taalan veroinen kriittiselle hunajatassulle.

Matka jatkui Napan päätietä St. Helenan kylään asti. Grgich Hills on kroatialaisen isäntänsä mukaan hassusti nimetty viinitila. Siellä Pikkukarhu teki tuttavuutta ranskalaisen viinimestarin kanssa. Tämä antoi maistelu- ja juttutuokion kruununa siemauksen talon ylpeyttä, Violettaa. Botrytis-jalohomeesta makeutensa saanut late harvest -viini oli vahva, kaunis jälkiruokaviini. Pikkupullon hinta: $75. Kiva setä antoi Pikkukarhulle viinilasin lohdutuslahjaksi.

Jo turkki hieman pörrössä, Pikkukarhu suunnisti saattueineen historiallista Silverado Trail -viinitietä pitkin kohti Sitä Oikeaa. Ja löytyihän se.

Cuvaison -viinitilan 2004 ATS Selection Chardonnay, puhdas, pehmeä ja tasapainoinen viini. Kultakaiverrettu pullo ilman etikettiä. Hintaa ei viitsi sanoa. Mutta hei, pulloon voi laittaa lopuksi kynttilän. Aina sitä on kynttilänjalalle käyttöä.

Päivä päättyi poreilevissa merkeissä. Kuulu samppanjatalo Mumm on ulottanut köynnöksensä uuteen maailmaan. Sivukonttori Mumm Napa valmistaa kuplivaa samppanjan menetelmällä. Ja hyvää valmistaakin. Eteen kannettiin maistiaisiksi Blanc de Noirs (rosékuohari), Blanc de Blancs ja Brut Prestige. Kaikki hyviä, mutta onneksi rosépullot oli loppu. Nyt vain kaksi pulloa perusskumppaa sai uuden kodin.

Ja koska Pikkukarhu tahtoi, Pikkukarhu myös sai ilmaiseksi suloisen pikkolo-maistelulasin. Siitä onkin sievä siemailla sivistyneesti Amerikan samppanjaa.

Filmaattisessa muodossa Napan alueen maisemia on ihan oivasti kuvannut elokuva Sideways. Paul Giamatti eli Howard Stern -elokuvan legendaarinen Pig Vomit tekee muuten tässä elokuvassa klassiset. Elokuva on katsomisen arvoinen pelkästään hupaisan kohtauksen takia, jossa Giamatti (Pikkukarhulle hän on aina Pig Vomit) ensin juo ja sitten kaataa päälleen loput astiasta, johon juomahaluttomat (eli amatöörit) räkivät viinit maistelun jälkeen. Jotenkin kohtaus aina naurattaa Pikkukarhua aivan tavattomasti.

Kun möhkö itkee

Kovin ovat herkkänahkaisia Amerikan autot. Jos nyt joku viaton ohikulkija sattuu vähän käymään yösydämmellä kokeilemassa ovenkahvaa, niin johan alkaa auto rääkyä.

Siinä sinfoniassa onkin unihermoissa pitelemistä. Parhaat päästävät ilmoille megamix-musat: laser, ulvonta, robotti, konekivääri ja vielä päälle töräyttelyt. Ja sama uudestaan, ellei omistaja kiiruhda huolehtimaan ajokistaan.

Pikkukarhun Spaz-siskon auton nimi on Möhkö (amerikaksi Ford Explorer). Tässä eräänä aamuna Pikkukarhu näki Möhkön tallikaverin pysäköitynä niinkin harmittomaan paikkaan kuin Saint Francis Memorial Hospitalin pääoven liepeille.

Hetken kuluttua jo hinausmiehet muiluttivat menopeliä varikolle. Ja kuin vastalauseeksi moiselle kohtelulle, varashälytin ulvoi täyttä kurkkua auton rullatessa pahnoille. Amerikan Möhkölle tuli iso itku.

Olikohan omistaja nauttinut tölkillisen pällimehua (amerikaksi Spaz Juice)?

24/7

Pikkukarhu jatkaa stereotyyppien viljelyä.

Amerikassahan on kaikki aina auki 24 tuntia vuorokaudessa.

Markettiketju Safeway on tietysti auki läpi vuorokauden. Sitä voi ostella muroja vaikka yöllä!

Joulunpulskea Pikkukarhu päätti lähteä reippailemaan. (Safewayn kautta.)

Eihän sitä nyt päivällä kehtaa ihmisten ilmoille lähteä, joten kuntoklubiksi valikoitui 24 Hour Fitness. Siellä voi jumpata pikkutunneille asti.

Pikkukarhu on huomannut, että amerikkalaiset tulevat jotenkin niin kovin onnelliseksi, kun heiltä ostaa jotakin. (Viime aikoina pikkukarhu on tehnyt monta amerikkalaista oikein onnelliseksi.)

Mutta kun 24 hour fitnessin Mahdottoman Mukava Mies™ kaupitteli innolla palveluitaan, pikkukarhu päätti, että Mahdottoman Mukavan Miehen™ on aika olla mahdottoman mukava jollekin aivan toiselle.

Niinpä pikkukarhu jumppasi ilman Mahdottoman Mukavan Miehen™ kädestä pitäen -opastusta, vitamiineja, tai yksityiskohtaista ruokavalio-ohjelmaa.

Mahdottoman Mukava Mies™ näytti hieman surulliselta.

Mutta kyllä hän siitä toipui. Tänään hän oli taas niin kovin onnellinen, kun hän törmäsi pikkukarhuun salilla.

Syystäkin. Hänellähän on mahdollisuus kaupitella tavaroitaan ja palveluitaan pikkukarhulle 24 h vuorokaudessa.

Ei tullut takkia…

Muistatteko, kun hiiri oli kissan räätälinä? Ei tullut takkia, tuli liivi. Ei tullut liiviä, tuli hanskat. Ei tullut hanskoja, tuli kukkaro.

Näin kävi, kun Pikkukarhu leikki Amerikan asvalttisoturia. Kun piti ajaa pohjoiseen, ajettiin rantaan. Kun piti ajaa etelään idylliseen Montereyhin, ajettiin vain Santa Cruziin asti. Ei sitä nyt joka paikkaan kerkeä! Pyörien alla Chrysler Pacifica. Ja kuka ajoi? Pikkukarhu. (Ehkä 10 kilometriä. Entäs sitten?)

Highway 1 on huikean kaunis rantatie. Välillä se kiemurtelee vuoristossa ja laskee serpentiininä alas rannan pikkukaupunkeihin. Ei hullummat näkymät.

Pikkukarhun kameraan tarttui melkein pelkästään videokuvaa. Dokumentti lähtee Suomeen näinä päivinä, kun Satakunnan Sofia Coppola saa teoksen valmiiksi.

Ympäri käydään

Nostalgikkona Pikkukarhu suhtautui suopeasti Pedro Almodóvarin uutuuselokuvaan Volver. Siinä kulminoitui ikuisen paluun ihanne. Kadonneet rakkaat tulevat takaisin ja elämä alkaa uudelleen. No, kaikki eivät palaa. Mikä lienee myös hyvä asia niin elokuvassa kuin elämässäkin.

Paluuta oli ilmassa myös, kun Pikkukarhu pesi Hello Kittyn Trivial Pursuitin Totally 80′s -versiossa. Historia toistaa itseään ja kasari palaa takaisin. Kasaritriviali on varma merkki siitä, että nuoruus on ohi.

Kun Pikkukarhu oli hyvästellyt Hello Kittyn tämän kotikaupungin San Josén juna-asemalla, ilta jatkui Kaupungissa. (Huom. täällä päin San Francisco ei ole koskaan “Frisco” tai mielellään muukaan väännös kuten San Fran. Se on ylväästi “The City“).

Kaupungissa Pikkukarhu tapasi lajitovereitaan Janoinen Karhu -nimisessä anniskelupaikassa ja nautti Jääkarhu -nimistä pilsneriä. Kotoisaa.

Vain yksi yö

Dreamgirls sai Pikkukarhun huokailemaan ihastuksesta. Aivan kuin pienenä tyttönä (eikä niin pienenäkään) kun ihailtiin ja ihmeteltiin Euroviisujen esiintyjien asuja, meikkejä ja esityksiä. Juuri tuossa järjestyksessä.

Biiseistä One Night Only sai diskotuulelle. Klassinen ounausbiisi sopisi klassiseen ounauspaikkaan.

Tarvitseekin kartoittaa tanssi- ja soittoruokaloiden tarjonta. Pikkukarhu ei suinkaan ole kesyyntynyt.

Julkkisjuoruja

Amerikka elää julkkiksista. People, Us Weekly, In Touch lienevät johtavat julkkisjuorulehdet. Netissä hoviaan pitää tietysti kaappeja tuulettava Perez Hilton, v-mäinen What Would Tyler Durden Do? ja vielä v-mäisempi The Superficial (alaotsikko: Because You’re Ugly).

No, ei sitä aina lehtiä tarvita julkkisten kuulumisia kertomaan. Piti tässä kertoa että päivänä muutamana Pikkukarhu illallisti italialaisessa ravintolassa nimeltä Kuleto’s. Ravitsemusliike sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, Union Squarella. (Joka on vain muutaman askeleen päässä kotipesästä.)

Siinä miekkakalaa maistellessaan pikkukarhu teki kaupungin ensimmäisen julkkisspottauksensa. Hieman elähtäneen näköinen Vince Neil kasariryhmästä Mötley Crüe jonotti kiltisti vuoroaan hovimestarin helmoissa. Touvissa oli tietysti nk. entourage (pieni kylläkin, vain Playboy-vaimo Lia ja pari muuta heppua – Pariskunnan muuten vihki MC Hammer pari vuotta sitten!). Siinä Vince sitten venaili pöytää kelsiturkissaan. Sori Vince, ei erityiskohtelua.

Samassa putkahti mieleen mukava muisto bändin Turun keikalta edelliskesänä. Kun muut marssitettiin narikkaan, pikkukarhu pääsi ketjuineen ja vöineen turvatarkastuksesta ilman takavarikkoa. Eli jos on kiltti (tai siis: näyttää kiltiltä), saa pitää rojunsa.

Olisiko pitänyt kertoa tämä Vincelle? Tiedättehän, kun julkkikselle pitää aina sanoa jotakin. “Hei Vince, kurjaa kun tapoit Razzlen sillon kasineljä, mut tosi kiva että sain tuoda kamani teidän konserttiin.”

No. Ei.

Karhunpoika sairastaa

Ihme, että näilläkin tassuilla taotaan näppäimistöä. Länsi-Suomessakin riehunut vatsatauti kaatoi pikkukarhun pesäänsä vuorokaudeksi. Taisi tarttua Skypen kautta, ovela virus. Vai olisiko sitä liikkeellä myös täällä päin?

Tiedättehän Arto Mellerin runon Elävien kirjoissa? “Moni jää ovelle, moni jää oven väliin,
moni jää avaimenreiästä katsomaan.”

Pikkukarhun on parempi katsella Bernal Heightsin uudenvuoden juhlia avaimenreiästä. Ollaanhan sitä kuitenkin elävien kirjoissa.

Yhteydet pelaa

Pohjolasta saapui paketti, joka sai Pikkukarhun miettimään kotiväkeä. Turhaan ikävöitte. Vastahan pääsitte eroon! Onneksi on Skype, tuo mainio ilmainen internetpuhelin. Ja nettikamera. Sillä on hyvä tavata perhettä ja ystäviä. Ja näytellä alennusmyyntien saaliita puolin ja toisin.

Skypettäminen on hauskaa.

Tänään pikkukarhu paketoi tuliaisia, niiden mukana videodokumentti spektaakkelimaisesta jalkapallopelistä. Pitihän se ikuistaa. Dokumentin alkupuoli on täynnä oheistoimintaa: kansallislaulu, puoliaikaohjelma, yleistä juontamista. Keskivaiheilla pikkukarhu havahtuu: “Ai niin, olihan täällä pelikin”. Pari hidastusta maalilinjan yli hivuttautuvasta pallontuojasta. Touchdown!

Siskokarhu, tuo maanmainio Spaz itse, saa luvan tulla katsomaan Superbowlia paikan päälle. Sporttibaareissa on jättiruudut ja olut virtaa kuin viini. Yhteydet pelaavat Atlantin yli myös lentäen, muistattehan.

Itse virtuoosi

Mukavuudenhaluinen amerikkalainen on päättänyt tehdä arjestaan mahdollisimman sujuvaa. Siviilissä kuljetaan rytkyissä, jotka rennoimmilta tuntuvat. Kun ostetaan auto, siinä on tietysti automaattivaihteet. Autolla haetaan ruoka luukulta.

Ymmärrettävää sinänsä, kun muutoin on puolustettavana maailman vapaus ja eliminoitavana kaikensorttinen pahuus.

Tämä järjestely sopii tietysti näppärälle eurokarhulle. Neron maineen saa nimittäin varsin vähällä. Neljän kielen, vaihteiden vaihtamisen ja luistelun jalot taidot saavat keskivertojenkin hihkumaan ihastuksesta.

 Luistelukentällä pikkukarhua pyydettiin toistamiseen näyttämään ”se hieno piruetti”. Ala-asteella opittu alkeiskoukero sekä horjuva takaperin luistelu kirvoittivat kysymyksiä mahdollisesta kilpaurasta luistimilla. Niin, olikos se koulujenvälisten kisojen sukkulaviestin toinen sija vai mitenkäs, pikkukarhu muisteli mielessään.

Eikä se vaihteiden vaihtaminenkaan aina niin helppoa ole, mutta tarviikos sitä näille mainostaa.